maanantai 25. tammikuuta 2010

Kietaisuliivi




Piti päästä kokeilemaan paksuja uusia bambupuikkoja ja ajatuksena oli tehdä hyvin istuva kietaisujakku kaapista löytämälleni langalle. Joskus erehdyksiä tulee enemmän kuin niitä seuraavia voittoja, sillä sain tosissani värkätä tätä. Purin takakappaleenkin pariin kertaan kun arvioin silmukkamäärän aivan pieleen. Hihat jäivät tekemättä kun kävi ns. klassisesti eli lanka loppui kesken. Sitten vielä alahelma alkoi rullaantua uhkaavasti, asia mitä uumoilin jo alussa tapahtuvan kun en halunut tehdä resoria. Siksi siis helmaan piti virkata nirkkoja, jottei neule rullaannu kainaloihin asti. Laitoin vielä pariin otteeseen vyönkin väärään kohtaan ja kertaalleen tein aukon vyötä varten liian korkealle. Olen niin onnellinen kun saan tämän tekeleen pois mielestäni!

Ohje ruusurintaneulaan löytyy aiemmasta postauksestani 2.12.09.


Ohje: Puikot nro 8, langan tiedot kadonneet, koko M.
Etukappale: luo 29 + 7 silmukkaa. Tee seitsemällä silmukalla reunaan palmikkoa (reunasta päin lukien 1o, 1n, 4 o, 1 n) joka 8:lla kerroksella vieden kaksi oikeaa silmukkaa apupuikolle palmikon eteen, neulomalla 2 o puikolta ja 2 o apupuikolta. Kavenna vyötärökavennukset (1 s kavennusta joka 2. kerros) kun palmikkoa on neulottu 3. kierros. Tee 1 s lisäys vyötärölle kun palmikkoa on tehty 6 kiertoa ja aloita palmikon vierestä pääntietä varten kavennukset (kavennus joka 2. kerros 9 kertaa). Kädentien kavennukset alkavat 8. palmikon kierron kohdalta (3 ylivetokavennusta, 1 s kavennus kolme kertaa seuraavilla kerroksilla). Päätä olkasauman 20 silmukkaan kun työn korkeus on 60 cm.
Takaosa: luo 62 s, tee kavennukset ja lisäykset kuten yllä kappaleen reunoille. Tee pääntie keskelle 22 silmukalla vain yhtä kerrosta ennen kappaleen päättämistä.
Viimeistely: Ompele saumat yhteen, jätä oikeaan saumaan aukko vyötä varten ja virkkaa nirkot alareunaan. Lopuksi tee vielä kaksi vyökappaletta ketjusilmukoilla sopivan pituisiksi ja kiinnitä ne etukappaleisiin.

2 kommenttia:

Epa kirjoitti...

Kaunis liivi!

Paula kirjoitti...

Kiitos! Nyt kun olen saanut vähän henkirakoa tähän tekemiseen niin en enää ole itsekään niin närkästynyt lopputuloksesta. Seuraavalla kerralla toivottavasti pääsen pienemällä purkamisella...