torstai 31. maaliskuuta 2011

RR-huppari

Lapsilla on välillä hartaita toiveita ompelutoiveita äidiltä, ja tämä on yksi niistä: Risto Räppääjä -huppari eli Listo Läppäjää -heppali, kuten neiti itse asian muotoilee. Kolmevuotias oli kärttänyt tätä pitkään, kun oli kerran päässyt näkemään kuvan äidin vanhasta Suuri Käsityö -lehdestä. Kangaskin oli valmiina ja kun kerran taloyhtiön kerhohuoneella oli saumuri käytössä, niin pääsin surauttamaan valmiiksi hupparin yhdessä illassa. Kiitos Maisa resorista, on kyllä aivan oikean värinen!

Tämä oli niin mieluinen, että nukkumaankin olisi halunut mennä tämä päällään. Ja isosisko haluaa samanlaisen, tottakai!

Ohje: Suuri Käsityö 4/2008

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Korjattu ametistikoru

Äitimme pyysi, että hommaisin kuvan riipukseen kivan ketjun hänelle syntymäpäivälahjaksi. Aiemmin korussa oli ollut paksu hopeinen ketju, mutta minne lie karannut ajan saatossa. Nyt siis toiveissa oli ottaa äidin isoisän lahjoittama tanskalainen riipus uusiokäyttöön uuden ketjun kanssa.

Suuntasin tässä pari viikkoa sitten Helsingin Kädentaitomessuille Wanhaan Satamaan naapurin kanssa. Riipuksen oli ottanut mukaan ja sieltä pääsinkin helposti kerralla katsomaan korun kaikki osat matkaan mukaan. Ametistit ketjuun ostin Omakorun pöydältä, hopeanväriset muovihelmet taas löytyivät Helmien talon valikoimista. Väliin pujottelin Annukalta ja serkultamme aiemmin saamani helmet antamaan isoille helmille tilaa. Helmet on pujoteltu vaijeriin ja stopparina käytin putkea.

Lopuksi vielä sujautin syntymäpäivälahjan violeteksi tuunattuun suklaarasiaan, jonka olin saanut sankarilta joku viikkoa sitten tuliaisina Latviasta. Tästä tulikin kaiken kaikkiaan aika ekohenkinen lahja. Iloista syntymäpäivää, äiti!

torstai 10. maaliskuuta 2011

Meikkipaletti kirjasta


Ostin taannoin Ameriikan matkalta ihanan Smashboxin Wish Eye Paletten, mutta vaikka värit paletissa ovat aivan ihanat, pakkaus on törkeän iso (3 cm x 14 cm x 19 cm), joten sitä oli hankala kuljettaa mukana. Lisäksi paletissa olevat neljä alinta väriä ovat geeli rajausvärejä, jotka tietty kuivuivat aivan ite edestään. Eli ne joutivat roskiin. Siispä päätin tuunata itselleni uuden paletin!



Ohje: Uusi paletti on tehty 2e maksaneesta kirjasta (koko 0,7 cm x 13,5 cm x 16 cm), jonka siskoni Kaisu bongasi avuliaasti Akateemisen alelaarista. Leikkasin kirjasta sivut pois ja koristelin skräppäyspapereilla ja muilla koristeilla. Varovasti poistin vanhasta paletista meikkinapit liuttamalla vanhaa hieman jo tylsynyttä veistä niiden alla. Tässä kannattaa olla TODELLA varovainen, itse aloin olemaan liian reteä, ja siksi lila-väri kärsikin vähän prosessissa... Irrotettuani liimasin värit uuteen alustaansa, reunustin sen pahvilla ja liimasin vielä päälle kauan sitten Ikeasta ostamani tarrakehyksen, jota piti kyllä vähän leikata sopivaksi. Vanhan paletin laatikko jäi onneksi aivan kokonaiseksi, joten aion siitä muokata nyt seuraavaksi korurasian! Waste not, want not, kuten jenkki sanoisi! ;o)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Pinnipää III

Vielä yksi piti päästä näitä tekemään! Tällä kertaa tein sinikeltaisen ja tein ilmeestä 20-lukulaisen. Nyt varmaankin pitää jo lopettaa näiden tekeminen, sillä alkaa loppua nuo oikean ikäiset tyttölapset ympäristöstä joille voisi tällaisen lahjoittaa.

Täältä löytyvät myös Pinnipää I ja Pinnipää II sekä ohjeet.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Trikoomekot


Suuri Käsityö -lehdessä 1/2011 oli tämä malli, joka sytytti heti. Kuvista ei ehkä saa oikein hyvää kuvaa, mikä on trikoovyön juju, mutta SK:n omista kuvista kannattaa käydä paremmin katsomassa. Päällä ovat kumminkin todella mukavat ja sopivat melkein tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

Mukavinta tässä oli, että taloyhtiömme kerhohuoneella on mahdollisuus käyttää saumuria joka keskiviikko ja sain surautettu mekot pikavauhtia kankaiden leikkaamisen jälkeen. Näin helppoa ompeleminen ei ole ollut aikoihin!

Ohje: Suuri Käsityö 1/2011, malli nro 14, trikookankaat Eurokangas.