maanantai 30. marraskuuta 2009

Adventtikalenteri pahvista


Isommat lapset halusivat ehdottomasti tehdä adventtikalenterit itse, sellaiset kuin viime vuonna tehtiin. Tässä paljastuukin seuraavaksi yksi syy, miksi aloitin blogin pitämisen; ideoimme yhdessä tai yksin kivoja juttuja ja sitten kahden viikon päästä on pahvinen pääni unohtanut tyystin kuinka se tehtiin. Näin kävi tämänkin kanssa, sillä ensimmäinen näistä kahdesta kalenterista meni ihan harjoittelun piikkiin äidin puolelta. Nyt sitten seuraavana vuonna voin käydä katsomassa ohjeet, niin ei tarvitse ihan kaikkia virheitä toistaa uudestaan. Lapsilla oli tosi hauskaa näitä tehdessä. Jotenkin se että se kalenteri tulee toiselle käyttöön on tässä se tärkein juttu.

Ohje: Lapset tekivät toisilleen kalenterit, aluksi he piirsivät kansipahviin haluamansa kuvan, yllä 10-vuotiaan pojan kalenteri. Sen jälkeen aluspahville liimattiin lehdistä leikattuja kuvia (suosittuja esim. kuvat leluista ja jouluaiheiset herkkukuvat), valokuvia ja tarroja. Kun kummatkin pahvit olivat valmiita, alapahvi teipattiin kiinni kansikuvan päälle, kuten kuvassa kaksi ja nuppineulalla painettiin kummankin pahvin läpi merkit, missä kuvat sijaitsevat. Tämän jälkeen vielä kynällä piirrettiin kansipahvin nurjalle puolelle viivat, jota pitkin ompelukoneella ilman lankaa ommelvälillä 0,8 ompelin luukuihin rei'itykset. Ommellessa on hyvä rei'ittää ensin yhden suuntaiset luukun kantit ja vasta sitten kääntää kalenteri ja tehdä toisen suuntaiset reunat vasta sitten. Luukut kannattaa suunnitella niin, että luukut avautuvat reunaan päin. Sitten lopuksi liimattiin kansilevy reunoistaan kiinni alapahviin.

Tyttären tekemästä hymiö-kalenterista avautui tänä aamuna piparkakkumuotteja, mitähän sieltä tulee huomenna?

2 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Onpas hienot kalenterit! Tämmönen saattais kelvata ens vuonna tädillekkin, vink, vink! ;o)

Paula kirjoitti...

Täähän oli hyvä vinkvink! Tiedä vaikka kummityttö taitelisi sitten jo kansikuvankin.