lauantai 28. marraskuuta 2009

Vohvelikankaasta keittiöliinat


Keittiömme on korostusväreiltään aika pirteä; keltaista, vihreää ja vaaleanpunaista. Halusin laittaa vanhat punavalkoiset liian pitkät keittiöliinat pois ja tehdä tilalle pienemmät.
Ensimmäinen ajatukseni olisi ollut applikoida joku pieni koriste tai maalata pöllöjä valkoiseen keittiöliinakankaaseen, mutta yllätyksekseni sellaista ei ollut kaupan. Sen sijaan ostinkin vohvelikangasta ja päätin tehdä näistä alle 3 euroa maksaneista paloista liinat. Olen saamassa vielä lapsilta liinoja lisää joululahjaksi, niistä tuleekin kiva lisä näihin viiteen valmiiseen.

Ohje: Tein liinoihin koristeet liukuvärjätyllä Colorado-langalla ja pinkillä puuvillalangalla. Virkatut kukat nappasin sipulipussista, jonka olin virkannut vuosia sitten ja kukat joutivat hyvin nyt uuteen paikkaan. Keltaisiin liinoihin ompelin pelkästään suoralla ompeleella tyylitellyt skottiruudut ja kiinnitin virkatut kukat keltaisella ompelulangalla huolellisesti. Vaaleanpunaiset liinat saivat koristeompeluiden lisäksi reunapitsit.
Pitsi 1: Tee kjs liinan lyhyemmän reunan pituudelta ja lisää vielä 6 kjs, joista tulee seuraavan rivin ensimmäinen ruutu pylväällä kiinnitettynä. Kerrosta jatketaan p joka toiseen kjs:ään. Toinen kerros tehdään *1/2 p, p, 2p,2p, 2p, p 1/2, ks* joka toiseen ruutuun. Ompele pitsi vaaleanpunaisella ompelulangalla huolellisesti kiinni liinaan.

Pitsi 2: Tee kjs liinan lyhyemmän reunan pituudelta ja lisää vielä 6 kjs, joista tulee rivin ensimmäinen ruutu pylväällä kiinnitettynä. Kerrosta jatketaan p joka toiseen kjs:ään. Toinen kerros 6 kjs kiinnitetään ks:llä joka toiseen pylvääseen. Kolmannella rivillä virkataan *3 ks, 2 kjs nirkoksi, 3 ks* Ompele pitsi vaaleanpunaisella ompelulangalla huolellisesti kiinnin liinaan.

2 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Oi kuinka herkullisen näköisiä!

Paula kirjoitti...

Eikös! Olisi pitänyt vain pestä ennen koristelua, menivät hieman kutistumaan pesussa!