perjantai 20. marraskuuta 2009

Musta shaali ja rintaneula


Marraskuu on kyllä käsitöiden kannalta hedelmällisintä aikaa, kun ulkona on niin ankeaa ja pitää päästä tekemään jotain mukavaa ja rentouttavaa!

Jostain syystä en ole koskaan tehnyt mitään täysin mustasta langasta. Nyt halusin tehdä sellaisen sisilialaismammojen tyylisen shaalin, mustan ja monikäyttöisen. Neulemallit otin Kauneimmat neulemallit -kirjasta, jonka olin lainannut kirjastosta. Mukaan tein vielä neulahuovutetusta villasta ja pitsistä rintaneulan, jolla shaalin voi kiinnittää. Sähkövalossa mustan langan neulominen ei ollut mitenkään järin kivaa, virheitä tuppasi tulla liikaakin. Mutta tähän kirjaan ihastuin ja aion ehkä ostaa sen itselleni, etenkin nyt kun huomasin sen olevan kaupan JUJU-kerhossa.


Ohje: Lanka Novitan Katja
puikot nro 6
Neulemallit kirjasta Kauneimmat neulemallit,
Lesley Stanfield, Gummerus 2003
Malli 206 kuuteen kertaan ja reunapitsit mallista 290, yhteensä 206 silmukkaa. Pitsineule on yllättävän kolmiuloitteista, mikä ei ehkä näy kuvasta.
Tehtyäni shaalia noin 20 cm huomasin että reunapitsi rullaantuu herkästi. Sain anopin ohjeesta pitsit oiottua kostuttamalla ja pingottamalla shaalin pyykinkuivaustelineelle. Nyt jälkiviisaana voisin sanoa, että ehkä tälle langalle olisi sittenkin kannattanut valita sellaisen reunapitsin jossa on enemmän silmukoita ja vähemmän langankiertoja.
Rintaneulan ohje löytyy täältä.



2 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Kaunis shaali! Minä kammoan mustan neulomista sähkövalossa ja nuoriso haluaa mustia neuleita...

Paula kirjoitti...

Kyllä tämän neulominen oli niin hankalaa, että seuraava täysimusta neule saa luvan odottaa valoisampia aikoja. Onneksi musta väri nielee myös kiitollisesti osan virheistä!