keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Kevätmekko 90 senttiselle

Saimme lasten serkuilta vanhoja vaatteita, joiden mukana tuli kaksi samanlaista yöpaitaa; toinen vaaleanpunainen, toinen vihreä. Koska yöpaitoja oli kaapeissa riittämiin keksin tehdä näistä keväisen mekon 2-vuotiaallemme. Kaivoin vanhan Ompele tenavien tamineet -kaava-arkkikirjan esiin ja aloin muokata siinä olevan mekon kaavaa.


En ole viime aikoina ihmeemmin ommellut. Johtuen kaiketi siitä että ompelukoneeni on 80-luvun koulukone, jonka kanssa kyllä pärjää, muttei kyllä vahingossakaan pääse nauttimaan ompelusta. Nyt ompelukonehuollon jälkeen ompeleminen oli oikeastaan ihan mukavaa ja rentouttavaa, ehkä myös sen takia ettei mekon tekemisen kanssa ollut mitään kiirettä.

Ohje: Ompele tenavien tamineet 0-4 -vuotiaille, Katrin Wassdahl, Sanomaprint kirjat 1992.
Koot kirjassa ovat todella reiluja, joten tein 86-senttisen kaavan mukaan, mutta lopullinen koko on noin 90-senttiä.
Tein miehustasta kaksinkertaisen, ulkopuolen samettitrikoohousuista ja sisäpuolen yöpaitojen paloista. Lisäsin pääntielle, hihoihin ja miehustan alareunaan terenauhaa sekä tein pienet kaitaleet taskunsuihin terenauhojen kera. Taskujen kulmat rypytin ensin ja tikkasin kaksoisneulalla, muuten käytin vain trikoo-ommelta.

7 kommenttia:

Riikka Kovasin kirjoitti...

Keväinen mekko, tosiaan! :)

Helena kirjoitti...

Todella kaunis!

Tuuli & Jukka kirjoitti...

Onpa hurmaavia käsitöitä! Etenkin nuo pöllöjutut ovat mieleeni ja niskatyynyn voisin itsekin toteuttaa.

Maisi kirjoitti...

Suloinen mekko pienelle tytölle!

Mirka kirjoitti...

Olipa hieno sattuma, että eksyit blogiini! En olisi varmaan muuten bongannut omaasi. Olet tehnyt tosi ihania juttuja ja sinulla on mahtavia ideoita! Minun täytyy todella käydä tekstit läpi alusta asti ihan ajan kanssa.

Anoucka kirjoitti...

Taas aivan ihana mekko!

Paula kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Ihana kevät on koittanut ja mekkokin tulee ihan pian käyttöön :-)