maanantai 7. kesäkuuta 2010

Modattu rokokoo-barbie


Kiertävä tuunauskerho otti tällä kertaa rohkeasti vastaan uuden aluevaltauksen: barbien tuunauksen eli modaamisen. Neljä naista kokoontui Outin luona barbit mukanaan ja aloitti nukkien hiomisen; tremelillä ja hiekkapaperilla, maalaamisen, leikkaamisen ja vaatteiden ompelun.

Puuha on sangen aikaa vievää ja vaikeatakin, joten ensimmäiseltä kierrokselta tuli vain puolivalmista. Viimeistelin tämän nuken kotona ja tässä tuoreet kuvat. Loput nuket esitellään blogissa seuraavan tapaamisemme jälkeen ja silloin on vuorossa haltiat, noidat ja shamaanit!





Ohje: Ensiksi nukelta puhdistetaan alkuperäinen meikki kynsilakanpoistoaineella (ei saa sisältää asetonia) ja kasvot käsitellään hienolla hiekkapaperilla. Pesemisen jälkeen jälkeen kasvojen päälle voi maalata akryylimaalilla. Kasvot voi lopuksi lakata, jolloin lopputulos on kestävämpi.

Barbin suusta on poistettu hampaat leikkaamalla ne pois ja liimaamalla suu kiinni, muuten tämän barbieta ei kovinkaan paljon muutettu kasvojen muotoa.

Hiukset on kiinnitetty nuppineuloin huopatäytteen päälle. Pumpulia ei kannata käyttää täytteenä, sen läpi on vaikeaa työntää neuloja. Puuteroidun lopputulokseen pyrin maalaamalla ensin hiukset valkoisella akryylimaalilla ja sitten pesemällä liiat maalit pois.

Hiuskoriste on tärkättyä pitsiä ja paljetteja. Korvakorut on valmistettu ohuesta rautalangasta ja ketjunpalasista, kaksinkertainen kaulakoru on pujoteltu mylo-lankaan.

Hame on liimattu huopatuen päälle ja leikattu ylimääräinen rypytetty kangas pois, jotta uuma pysyisi kapeana. Selän viitta on isoisoäitini vanha pitsi"liperi", jonka olen käsin ommellut paikalleen parilla pistolla.

5 kommenttia:

Anoucka kirjoitti...

Todella upea! Aivan mahtavan kaunis! Tätä pitää itsekkin kokeilla joskus!

Kaisu kirjoitti...

Mielettömän hieno! Paljon tyylikkäitä rokokoo-yksityiskohtia. Mä haluun mukaan kans!

Paula kirjoitti...

Nyt vain nuuskimaan kirppareita, joskos niitä pahaa-aavistelemattomia barbeja löytyisi tuunailtavaksi!

Mirka kirjoitti...

Kiva idea tuo tuunauskerho! On niin paljon mukavampaa tehdä yhdessä, kun tämä askartelu on helposti kuitenkin aika yksinäistäkin hommaa. Ilman bloggailua, en itse saisi tehtyä varmaan puoltakaan niistä jutuista joita nyt teen, kun ei saisi palautetta toisilta harrastajilta.

Paula kirjoitti...

Mirka, olen aivan samaa mieltä! En olisi varmaankaan koskaan ilman kerhoa tullut kokeilleeksi decoupage-lakkaa ja tätä barbi-juttua. Blogilla on myös iso vaikutus tekemiseen, sillä täältä saa ihan hirveästi ideoita ja itsekin kiinnittää paremmin huomiota eri mahdollisuuksiin.