keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Rintakoruja kangasruusuista ja miesten paidan tuunaus


Joskus ideat tulevat kummallisia reittejä ja muiden töiden saatossa. Aluksi aloin muokata mieheni paidasta itselleni sopivaa Pientä kivaa -sivuston Petran ohjeen mukaan. Kaikki meni oikein mukavasti, mutta en saanut siitä millään istuvaa, koska paita oli L-kokoa ja jäi hartioista liian suureksi. Parempi olisi ollut tehdä kuten Petran ohjeessa, eli ostaa XL-kokoinen paita ja tehdä paita ilman hihoja. No, virheistään oppii, ja tässä nyt ainakaan ei tullut rahallista tappiota.
Siinä saatuani paidan valmiiksi, ajattelin että jokin värin lisäys olisi paikallaan ja keksin nämä kangasruusut. Kaapista löytyi ikivanhaa ruusuista puuvillakangasta, ehtaa 70-lukua. Toppasin kukat kevyesti ja tikkasin. Lopuksi koristelin paljeteilla ja lasihelmillä.

Ohje: Miesten paidan ohje: Pientä kivaa -sivulta
Kangasruusun ohje: Leikkasin pääli- ja pohjakankaan samalla kertaa. Lehdet olin leikannut erikseen ja tiheällä siksakilla ommellut paikalleen. Ompelin kappaleet oikeat puolet vastakkain, mutta jätin alas aukon kankaan kääntämistä varten. Käännettyäni kankaat oikein päin toppasin kukat kevyesti vanulla ja vielä tikkasin ulkopuolelta täyttöaukon kiinni ja koristetikkasin lehdet esiin. Lopuksi koristelin ruusun terälehdet paljeteilla ja lasihelmillä ja kiinnitin taakse rintaneulan.





3 kommenttia:

Epa kirjoitti...

Hei!

Kyselit kamerastani, itsellä on canonin eos 1000D digijärkkäri. aika passeli harrastelijakamera ja suht helppokäyttöinenkin :) Suosittelen

Boobettes kirjoitti...

eksyinki juuri pientä kivaa-blogin kommenttilootan kautta blogiisi, kivalta näyttää :) tykkään kovasti noista kangasruusu-rintamerkeistä :)

Paula kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Näitä ruusuja tulee vielä lisää, kunnes kangas loppuu. Onneksi sitä ei ole ihan kauheasti jäljellä, voisi tulla loppusijoitteluongelmia :-)

Foxy: Kiitos tiedosta! Canonin järkkäri olisi ihana, olen töissä käyttänyt juuri 1000D:tä. Mahtaisikohan tuo toinen puolisko innostua sellaisesta... Pitää ehkä koettaa.