lauantai 26. joulukuuta 2009

Pitkävartiset saapassukat

 
Joulu on sukkien antamisen sesonkiaikaa ja tänä jouluna sain aikaiseksi jopa kaksi (!) paria sukkia. En ole mitenkään innokas sukkien neuloja, mutta rakastan niitä muutoin. Nyt ehkä tämän jälkeen saatan nauttia enemmän sukkien tekemisestäkin, sillä näiden kirjonta oli hauskaa.

Idean sukkiin sain Naisten Joulumessuilta, jossa oli myynnissä tällaisia pitkiä sukkia alpakasta neulottuna. Omiin sukkiin en tehnyt aivan yhtä runsasta koristelua, vaan tyydyin nyt ainakin aluksi aika yksinkertaiseen malliin.

Harmittaa vieläkin että toiseen parin kanssa loppui lanka kesken. Kävin kaupassa ostamassa lisäkerän kahteen kertaan ja sittenkin ostin väärän väristä. Olisi ollut syytä muistaa ottaa se lankamalli mukaan!



Ohje: Lanka Seitsemän veljestä, puikot nro 4. Yhteen sukkapariin kuluu kokonainen (avaamaton!) vyyhti.  Perussukan ohje, jossa kiilakavennus kärjessä ja varren pituus 30 cm. Kirjonnassa pistoina käytetty ketju-, linnunsilmä-, kierre- ja solmupistoja. Tummempien sukkien kirjontaan kolmiterälehtisiin kukkiin olin tehnyt neulan ympärille kymmenen langankiertoa ja lisäsin keskelle erivärisellä langalla solmupiston kahdella kierteellä. Vinoneliöiden langat kulkevat risteyskohdissa vuoroittain toistensa yli.

2 kommenttia:

Maisi kirjoitti...

Kauniit sukat! Hyvä idea kirjailla varteen kuvioita.

Paula kirjoitti...

Kiitos! Tällaiset haluaisin tehdä itsellenikin, saa nähdä saanko aikaiseksi...