lauantai 6. heinäkuuta 2013

Rantakassi isoäidinneliöistä


Isoäidinneliöitä on nyt tullut urakoitua viikkotolkulla ja pitihän niistä saada jotain aikaiseksikin. Kaapista löytyi kasa Lidlin Colorado-puuvillalankaa, josta oli vihdoin päästävä eroon. Olin tehnyt langasta topin vuonna 2009, josta keriä oli jäänyt yli. Kävin ostamassa pari kerää Novitan Miami-lankaa kaveriksi, valkoista ja vaaleankeltaista. Virkkasin näitä neliöitä 40 kappaletta, mutta 39 olisi riittänyt kassia varten. Lisäksi tein kahvan Coloradosta ja vahvistin varmuuden vuoksi keltaisella. Perään vielä nirkkokerros ihan vain huvin vuoksi.


Puuvillalanka ei ole kovin ryhdikästä, joten pistin repeytyneen istuinpehmusteen pohjalle rungoksi. Nyt kassi näyttää oikeastaan ihan hauskalta. Kyllä tämän kanssa kehtaa rannalla näyttäytyä.


Lopuksi vielä tunnelmallinen kuva juhannusauringosta, joka valaisee kassin kuin lyhdyn. Ihana Suomen suvi.

Ei kommentteja: