sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Tonttutyttö askartelupaketin sisällöstä


En ole koskaan ollut askartelupakettien suuri ystävä ja niinpä tonttuaiheinen askartelupaketti oli monta vuotta kaapissa koskemattomana. Mutta miksen tekisi sitä yhdessä 8-vuotiaan kanssa?
Tämän ikäiset kun nauttivat ohjeiden noudattamisesta. Taitaa ollakin ainoa ikä laatuaan kun ohjeet ovat oikeasti parasta ikinä.


Näin tuli kiva ylläri opelle tänä vuonna glögi-pullon kylkeen.

lauantai 24. joulukuuta 2016

Kirjavat neulotut sukat kuusimotiivilla ja nimikoinnilla


Edellinen meni isälleni js pitihän sitä tehdä samanmoiset äidilleni pukkinkonttiin.


Sama sukkapari, mutta vain kokoa pienempi ja nyt liukuvärjätyllä nalle-langalla. 

Hyvää Joulua!


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kirjoneulesukat kuusimotiivilla ja nimikoinnilla


Ensimmäiset joulusukat valmiina. Joku martta tuossa juuri retosteli, että neuloo yhdet villasukat päivässä. Minulta meni näihin kuukausi kun jouduin purkamaan monta kertaa. Kun piti itse tehdä mallikerrat ja tuli tehtyä pieniä arviointivirheitä. Ja nuo langat olivat vähän eripaksuiset, niin jälkikin on epätasaista. Mutta on nämä siltikin hienot.



Aion vielä jatkaa sukkasilla, nyt on vain paras vähän nopeuttaa prosessia tai sukat jäävät pukin kontista pois.