torstai 20. tammikuuta 2011

Huopaleivonnaiset

Pikkuneitimme täytti jo kolme vuotta! En aikonut tänä vuonna tehdä hänelle mitään itse, riittäisi hyvin ne lahjat jotka olimme ostaneet kaupoista. Näin siis kunnes menin avaamaan kirjastosta lainaamani Emma Hardyn ihanan Intona ompeluun -kirjan. En voinut vastustaa kiusausta kun näin kirjan herkulliset huopaleivonnaiset, ne oli ihan pakko tehdä!

Leivonnaiset menivät aivan täydestä, sillä synttärisankari haukkasi onnellisena yhdestä ennen kuin ehdin varoittaa häntä. Onneksi oikeaa kakkua oli tarjolla jälkikäteen ja näillä on ollut kiva leikkiä nukkien kanssa kakkukestejä jo nyt monet kerrat.

Pakkasin valmiit leivonnaiset oikeaan keksirasian pohjalle ja kietaisin päälle sellofania.

Ohje: Intona ompeluun, 35 hauskaa ja helppoa ompelutyötä lapselle, Emma Hardy (Mäkelä 2010). Muokkasin ohjetta sen verran, että ompelin rypytetyn nauhan munkin ympärille kermatäytteeksi ja lisäksi rypytin myös muffinivuoat valkoisesta huovasta ennen ompelua.

3 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Aivan ihania! Tuli ihan vesi-kielelle itsellekkin! :o)

Paula kirjoitti...

Ajattelin, että näitä voisi ihan hyvin käyttää nuppineulatyynyinä sitten kun leikeistä liikenee...

Toukkamehustin kirjoitti...

Varmasti pikkutytön unelma saada noin herkullisen näkösiä leivonnaisia kahvitteluleikkeihin! :)
Pitääpä pistää korvan taakse! ;)