lauantai 10. heinäkuuta 2010

Mini silinteri-hattu



(Liima oli vielä hieman märkää näitä kuvatessa, joten nuo valkoiset tahrat katosivat kyllä...)

Inspiraationi tähän silinteri-hattuun sain tästä YouTube videosta:



Ohje: Aion itse tehdä sen myös tukevasta huovasta, mutta koska juuri mustaa huopaa oli vaan lerpumpana versiona jäljellä, piti alkaa itse soveltamaan. Siispä käytiin siskon kanssa ruokakaupassa etsimässä sopivan kokoisia purkkeja, joista voisi tehdä hatun, ja päädyin loppujen lopuksi maissipurkkiin, mikä sopi mainiosti myös suunnittelemaamme kanasalaattiin, joten näin saatiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Päälystin siis pestyn (ja tyhjennetyn, hehheh) purkin huovalla. Lieri osan tein kahdesta erikokoisesta huopa-ympyrästä ja kartongista. Lierin ollessa vielä kostea taivuttelin sitä vähän, jolloin siihen sai silinterin oikeaa muotoa ja liimasin sen kiinni hattuosaan. Metallipurkkiin tein jo aiemmin kaksi reikää naulan avulla, ja pujottelin metallilangan ensin läpi siten, että se meni hatun sisältä ja sitten kiersin sen ulkokautta ympäri ja kiinni langan toiseen päähän. Tähän rautalankaan sitten kiinnitin pannan kieputtamalla lisää rautalankaa ympäri. Rautalangan päälle liimasin nauhaa koristeeksi, joten ne jäivät kivasti piiloon.

1 kommentti:

Paula kirjoitti...

Hyvä idea pistää video mukaan ja hattu on kyllä aivan loistava!