perjantai 25. marraskuuta 2016

Uusi mustavalkoinen verhoilu keittiön tuoleille


Joskus jokin asia aina vaan jää muiden kiireiden jalkoihin ja keittiön tuolien verhoiluprojekti oli erityisesti juuri tällainen jokin.

Kankaat löytyivät lopulta erittäin halvalla Anttilan loppuunmyynnistä ja ostinkin tarvittavan määrän kahta eri kerniä, kun en osannut päättää ja ajattelin että voisihan tuo toinen perheen aikuinen vaikka sitten tehdä päätöksen puolestani.

Hän pitikin kummastakin niin paljon että päätimme päällystää kaksi mustavalkoisella ja kolme mustalla pallokankaalla. Sitten tuli välissä vielä flunssa, loppui niittipyssystä niitit ja tulin ostaneeksi vielä vääränlaisia niittejä. Mutta sinnikäs ei anna periksi koskaan ja valmista on, vihdoin ja viimein!

Ei kommentteja: