perjantai 2. syyskuuta 2011

Kaulakoru solmiosta ja korttiaskartelua messuilla

Viime viikolla kävimme keskimmäisen kanssa Helsingin Suvilahden Intohimona askartelu -messuilla. Meistä kummastakin näillä messuilla hauskinta oli se, että täällä pääsi tekemään itse! Kierrätyskeskuksen Kädentaitopalvelu Näprä oli järjestänyt mahdollisuuden tehdä kravaateista ja helmistä koruja. Ohje on monelle varmasti tuttu: ommellaan tuubi, jonka sisälle työnnetään joka toinen helmi, joka toinen taas pujotetaan kankaan päälle. 9-vuotiaastakin tekeminen oli hauskaa ja joutuisaa ja hän tekikin monen ohikulkijan kovasti ihaileman harmaan hopeisen yhdistelmän pienessä hetkessä.

Lisäksi pääsimme kokeilemaan Fiskarsin leikkureita ja leimasimia korttityöpajapisteessä. Kerrankin pääsi kokeilemaan ihan kaikkea kummallista mitä ei ole tullut haalittua kotiin.

Ainakin kohokuviointi oli minulle ihan uutta. Harmitti, kun kuulin että Fiskars ei tee enää ihan pienintä kohokuviointikehikkoa, tuollaista isoa levyä en kyllä saa mitenkään mahtumaan enää askartelutarvikekaappiin. Sen sijaan tuli kyllä ostettua pari kulmaleikkuria, joista on varmasti iloa viimeistään joulukortteja tehdessä.

Ei kommentteja: